Jalkatuvan Minna
Oma esittelyni: Olen Minna, Jalkahoitola Jalkatuvan omistaja. Perustin Jalkatuvan vuonna 2017, aloittaen ensin sivutoimisesti, kunnes ryhdyin kokoaikaiseksi yrittäjäksi.
Suoritin jalkojenhoidon ammattitutkinnon v. 2018, työskenneltyäni ensin terveydenhuoltoalalla n. 30 vuotta hammashoitajana. Pitkä kokemus suunhoidon alalta vaihtui jalkaterveyden puolelle. Halusin hyödyntää terveydenhoitoalan pitkän työkokemuksen uudessa ammatissani ja perehdyin siksi terveydenhoidolliseen jalkojenhoitoon, joka on yhtä tärkeää kuin suun terveyskin.
Jalkojenhoidon ammattitutkinnon suorittanut henkilö on terveysalan ammattilainen, jolla on pohjakoulutuksena terveydenhoitoalan koulutus ja työkokemus. Hän hallitsee jalkojen perushoidon sekä haastavammatkin iho- ja kynsimuutokset ja niiden hoidon sekä huomioi asiakkaan perussairaudet osana jalkojenhoitoa. Tarkoituksena on ohjata asiakasta jalkaterveyden edistämisessä omahoidon osalta ja ennaltaehkäistä jalkaongelmien syntyä.
Jalkojenhoidon ammattilaisena minulla on hyvä yhteistyöverkosto myös konsultointia varten, mikäli jokin asia vaatii lisäselvittelyä. Tarvittaessa ohjaan asiakkaan eteenpäin toiselle asiantuntijalle esimerkiksi jalkaterapeutille, fysioterapeutille, ortopedille tai lääkärille.
Jalkojen hoito on tärkeä osa ihmisen kokonaisterveydenhoitoa! Esimerkiksi lääkärit suosittelevat jalkojenhoitajalla käyntiä ennen tekonivelleikkaukseen menoa, jotta mahdolliset infektiot voidaan ennaltaehkäistä ja hoitaa ennen leikkausta. Pienikin tulehdus, esimerkiksi varpaiden välissä, voi estää kauan odotetun leikkauksen!
Diabeetikoille on tärkeää käydä säännöllisesti jalkojenhoidossa tulehdusriskien minimoimiseksi ja hoitotasapainon pysymiseksi vakaana. Jalkaterveyden seuranta jalkojen tutkimusten osalta on myös oleellista diabeetikoiden kohdalla. Reumaatikoilla on tärkeää ennaltaehkäistä asentovirheistä ja niveljäykkyydestä johtuvia ihovaurioita. Asiantuntevalla jalkojenhoidolla ja oikeilla suojauskeinoilla niihinkin löytyy ratkaisu.
Jalkaterveyden tärkeys tulee ilmi yleensä vasta kun ongelmia ilmenee. Ennakoiva ja jalkaterveyttä ylläpitävä hoito on helpoin keino pitää ongelmat kurissa!
Jalkojenhoidon ammattilainen ei koskaan arvostele kenenkään jalkoja. On asioita, joihin et ole voinut vaikuttaa ja elämä on muokannut jalat sellaiseksi kuin ne ovat. Sinun elämäntarinasi mukaiseksi!
t. Jalkatuvan Minna